Olen aikonut moneen kertaan sulkea blogin kokonaan, mutta täällä se yhä on. Luen tuttujen kirjoittajien tekstejä usein, ja se on riittänyt... tässä kuitenkin vähän kuulumisia - sivuraiteelta.
Pikkuveljen ensimmäinen vuosi on mennyt enimmäkseen hyvin ja hän on ollut ihana ja nautin hänestä kovasti.
Hän ja muut läheiset ovat terveitä, ja mitään suuria murheita ei ole, joten pitäisi kuulua varsin hyvää.
Olen kuitenkin taistellut masennus/alakulo-aaltoja vastaan säännöllisesti. Tuntuu, että vaikka olen mielestäni hyväksynyt viime vuosien suuret menetykset, niin elämäni on niiden myötä suistunut sivuraiteelle, joka ei tunnu oikealta suunnalta. Joiltakin osin se on ihan ok, mutta sitten on asioita, jotka haluan "pääraiteelta" elämääni. Ehkä tärkeimpänä onnistumiset ja unelmat liittyen muuhun kuin perhe-arkeen - siis omaan työhön, harrasteisiin tai kaverisuhteisiin liittyen. Kaikilla näillä alueilla olen pahasti eksyksissä, ja se masentaa kun tuntuu että monet yrityksetkään eivät tuota hedelmää. Olen aivan liikaa kotona, kaksin lapsen kanssa.
En voi (enkä toisaalta haluakaan, lasta ajatellen) samalla tavalla paneutua omiin juttuihinsa, kun on perhe pienen lapsen kanssa. Se on ihan normaalia että elämä muuttuu tietysti. Mutta kun se muuttuu myös tavoilla, joita ei itse valinnut - vastoiskäymisiä vastoinkäymisten perään... niin välillä tuntuu, ettei niistä sirpaleista kootusta kauniista mosaiikista koskaan enää vahvaa tulekaan...
Ne tavat, joilla ennen olen toiminut vastaavissa tilanteissa eivät ole mahdollisia. En voi esimerksi lähteä yksin viikoksi jonnekin reissuun "tyhjentämään" päätä, en voi myöskään urheilla hikisesti tarpeeksi usein. Etsin siis uusia tapoja, mutta hieman paikallaan tuntuu junnaavan. Teen siis tänäänkin kuin kuten monena muuna arkipäivänä: kuin kone toistan pakollisia rutiineja. Kuinkakohan tästä oravanpyörästä löytäisi ulospääsyn, ja sen avaimen onnellisuuteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti