Kiitos kuulumisieni kyselyistä! :) Minulle kuuluu erinomaisen hyvää :)
Meillä on nyt kotona pieni terve poika, pikkuveli, joka voi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia. Hän on aivan mahtava vauva!
Sydämeni on pakahtua rakkaudesta ja onnesta. Se siis on mahdollista, vaikka epäilin sitä niin kovin vaikeana raskausaikana. Uskomatonta, mutta totta: elän tätä hetkeä! :)

Tämä pikkuveli syntyi täynnä energiaa, ja huusi heti niin että koko kerros varmaan kuuli.

Silti alku osoittautui vaikeaksi. Pieni joutui teho-osastolle tarkkailuun sydämen rakennepoikkeaman takia.
Onneksi olin vahingossa nähnyt sen raskauden aikaisen ultraraportin, jossa sydänvikaa epäiltiin... ja tiesin sen takia minkälaisesta asiasta on kyse. Se olisi ollut kyllä liian rankka paikka jos se olisi tullut ekaa kertaan esiin pikkuveljen syntymän jälkeen. Lääkärithän meinasivat, ettei meille tarvitse sanoa mitään silloin raskausaikana, kun se oli vain epäilys - joka sittemmin myös välillä peruttiin...
Muitakin huolenaiheita ilmeni, ja pelkäsin jo pahinta. Jouduin taas nukkumaan ensimmäiset yöt ilman vastasyntynyttäni. Kävin imettämässä häntä samalla teho-osastolla, missä reilu vuosi aikaisemmin hyvästelin esikoiseni. Kaikkea ihmisen pitääkin kestää!

Mutta meidän onneksemme pikkuveli oli onnekas, ja koki pienen ihmeen: sydänvika korjaantui itsestään niin, ettei leikkausta tarvittu, eikä edes lääkitystä. Muutkin "viat" osoittautuivat harmittomiksi, joten nyt meillä siis alkusäikähdyksistä huolimatta on kuitenkin aivan terve lapsi. Hän on niin vahva ja energinen, että huoli ei ole sittemmin painanut suuremmin mieltä. Ei varmaan sen enempää kuin muitakaan ensimmäistä kertaa lastaan hoitavia äitejä. Niin, nyt minä olen viimeinkin sellainen äiti kun halusinkin olla - sellainen, joka voi huolehtia lapsestaan. Ja tämä on ollut vielä parempaa kun uskalsin toivoakaan <3

Tuntuu myös, että olen takaisin elämässä kiinni. Enää ei tunnu sellaista möykkyä sisälläni, sellaista joka vie terän kaikesta ilosta. Tämä elämänilo on ihanaa, tuntuu niin hyvältä kyetä rakastamaan täysillä pikkuveljeä, itseäni ja miestäni - sekä elämää - nauttia jokaisesta hyvästä hetkestä, ja jaksaa paremmin haastellisten hetkien kanssa. Enhän koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan! Koskaan en ole varmaan elänyt näin tätä hetkeä kuin nyt.

Isoveli, esikoiseni, on tuolla jossain, sydämessäni, muistoissani. Osa minua, sillä lailla kuin muutkin tärkeät ihmiset ja tapahtumat menneisyydessäni.

Välillä surulliset muistot nousevat pintaan: kun näin esikoisen kuvan mummolan seinällä muiden lastenlasten joukossa.

Ja kun lehdissä odotellaan innokkaina Englannin kuninkaallista perheenlisäystä... mietin, että mitenköhän media reagoisi, jos heille kävisi niinkuin meille. Toivottavasti kaikki menee hyvin kuitenkin heille, ja teille jotka luette tämän.
Miksi ei menisi... siihen on vaan uskottava. Haleja.