Hormonihuuruja tai muuta ahdistusta

Heräsin taas aamulla kiukkuisena kuin ampiainen, ja kaikki pikkuasiat tuntuvat häiritsevän. Tekisi mieli valittaa kaikesta miehelle. No toivottavasti saan suuni pidettyä kiinni. Miksi en voisi olla vain hyvällä tuulella, hymyilevä ja iloita hyvistä asioista?

Ovatko nämä jo loppuraskauden hormonihuuruja?!

Sain viestin eräältä kaverilta, että hän on raskaana. Ahdistaa kun en ole jotenkin onnistunut iloitsemaan kunnolla tästä uutisesta.Pariskunnan elämäntapa on kaukana perhearjesta (vaikka kai sitäkin voi tietty elää monilla tavoin...), ja vauva-uutinen oli todellinen yllätys. Hänhän vain muutama kuukausi sitten sanoi, ettei vauva ole ajankohtainen vielä pariin vuoteen. Valehteliko hän sitten, vai oliko vauva "vahinko"? Lisäksi hänen ja minun yhteinen tuttavapariskunta on yrittänyt lasta jo vuosia, ja puhuvat myös siitä melko avoimesti. Mietin, tuntuuko heistäkin samanlaiselta...
Ja tunnen kai myös inhottavaa kateutta hänen suuresta energiamäärästä ja huolettomasta asenteesta. Siis ainakaan muuta hän ei näytä ja jaksaa aina hymyillä... kunpa itsekin jaksaisi edes näytellä iloisempaa ihmistä, niin varmaan saisin ympäristöstänikin enemmän positiivista energiaa?
Joskus olen kyllä lukenut sellaisenkin elämänohjeen jossakin, että kun on huonot fiilikset, kannattaa kokeilla "näytellä" sellaista, kun haluaisi olla, ja että se voisi muuttaa fiiliksiä oikeastikin siihen suuntaan. Pitänee kokeilla, enhän itsekään jaksa katsoa tätä hapanta ilmettä peilistä! ;(